VoiceHealer, SoundHealer
MITÄ SINÄ OIKEASTI KAIPAAT? Moni etsii vastauksia hyvinvointiin, elämänmuutoksiin ja oman suunnan löytämiseen yksin. Joskus tarvitsemme kuitenkin rinnalle kulkijan, joka auttaa näkemään sellaista, mitä emme itse huomaa. Tässä kirjoituksessa pohdin, miksi opastus, oma ääni ja turvallinen kannattelu voivat auttaa meitä etenemään elämässä silloin, kun tunnemme olevamme jumissa. Monta kertaa rämmit yksin elämänpolkua ja se voi olla joskus raskasta ja hidasta. Monta kertaa on myös ihan mahdotonta “nähdä” asioita itse, vaan siihen tarvitaan ulkopuolelta tuleva tuki. Olet tottunut kenties tekemään aina kaiken itse ja eikä mikään tunnu muuttuvan. Tai rämmit videoiden viidakossa etsien hajanaista tietoa ja harjoituksia helpottaaksesi oloasi. Tai ostat jonkun halvan kurssin toisensa perään ja niiden tuoma inspiraatio ja helpotus jää hetken helpotukseksi. Oon niin ylpeä mun koulutusvalmennukseen tulleista, koska he luottivat intuitioonsa ja tulivat mukaan. Ja ne perustelut mukaanlähtemiselle ovat usein sellaisia, että: "tuntui vaan siltä, että pitää tulla mukaan." Voice- ja SoundHealer koulutusvalmennuksen lopussa on ihan uskomatonta itsellekin kuulla jokaisen henkilökohtainen upea matka ja kaikki se, mihin yhteinen aikamme vei. Olenkin tehnyt monien kanssa podcast- jakson heidän kokemuksistaan ja taustoistaan. ENERGIAN KANNATTELUA
Merkittävät asiat ovat monta kertaa pinnan alla tietoisuudessa tapahtuvia asioita. Ne eivät ole mielen luomaa tekemistä ja puurtamista vaan oivalluksia ja energian muutoksia. Kun jumit ja tukokset lähtevät virtaamaan, niin olo on kuin uudestisyntyneellä, vaikka ulkoisesti ei tapahtunutkaan mitään. KUN SANOT ITSELLESI KYLLÄ, ALKAA TAPAHTUA Usein kuulen, että ihmisille alkaa tapahtua mukavia asioita heti ilmoittautumisesn jälkeen. Mitä siinä silloin tapahtuu? Ajattelen niin, että kun ihminen sitoutuu ja satsaa itseensä, niin hän sanoo itselleen kyllä. Silloin ihminen ikäänkuin antaa itselleen luvan mennä eteenpäin. Minä toimin matkalla peilaajana ja opastajana. Kun ihminen tulee kuulluksi ja nähdyksi, hän alkaa parantumaan. Oman kehon viisaus tarvitsee tukea ja oivalluksia ottaakseen askeleen taas eteenpäin.
JUTELLAAN OLISIKO TÄMÄ SINULLE HYVÄ NYT
|
|
![]() | Tässä on sinulle pätkä Terhin kokemuksesta VoiceHealer- koulutusvalmennuksesta. |